Puutarha

Keskumäen Puutarha

Keskumäen Puutarha sijaitsee Sastamalan Illossa, keskellä Länsi-Suomen idyllistä maalaismaisemaa. Perinteikkäästä puutarhastamme löydät terveet, vahvat ja kauniit taimet – runsaasta valikoimasta voit poimia juuri omat suosikkisi. Rakkaudella kasvatetut, suomalaiseen suuhun sopivat lajikkeet mm. perunasta, porkkanasta, kaalista ja herneestä.­

Keskumäen Puutarha perustettiin jo 70-luvulla, jolloin toiminta aloitettiin kaalin voimin. Muutamaa vuotta myöhemmin valikoima laajentui kesäkukkiin ja vihannestenkin lajimäärä kasvoi nopeasti. Puutarhalla tapahtui sukupolvenvaihdos 2003, kun Robert ja Johanna ottivat Robertin vanhempien perustaman puutarhan hellään huomaansa. Vuonna 2020 oli taas nuorentumisen aika ja nyt jo kolmannen polven yrittäjä Sofia Keskumäki hyppäsi puutarhurin saappaisiin. Sofia on pienestä pitäen möyhinyt mullassa ja kasvanut kukkien ja vihannesten parissa vanhempiensa ja isovanhempiensa opissa. Hän on kokkikoulun lomassa ja loma-aikoina ollut töissä puutarhalla ja kesätorilla, joten kokemustakin on jo kertynyt mukavasti. Niinpä tilaisuuden tullen urasuunnitelmat vaihtuivat sujuvasti avopuolison kannustaen Sofiaa jatkamaan perheyrityksen kehitystä.

Perinteikäs puutarha kasvattaa niin kesäkukkia kuin erilaisia kasviksia. Lajikkeet vaihtelevat kysynnän ja puutarhurin aavistusten mukaan. Keskumäellä taimet kasvatetaan joko siemenistä tai pistokkaista. Kesäkukkamyynti alkaa noin toukokuussa ja päättyy juhannukseen. Kesäkukkasesongin jälkeen alkaa vihannesten ja kasvisten aika.

Valikoimamme vaihtelee kysynnän ja puutarhurin aavistusten mukaan. Perinteiset kesäkukat sekä vihannekset jatkavat vuodesta toiseen mutta otamme valikoimaan myös sesonkituotteita, uusia värejä ja makuja. Suosimme hyväksi havaittuja tuotteita, jotka soveltuvat suomalaiseen puutarhaan ja makumaailmaan.